Vaikka fyysinen tila ei ole mitenkään mahdottoman tukala, odotan huomiselta neuvolalta edes jotain synnytyksestä lupaavia merkkejä. Listattu on omia tuntemuksia ja oireita, kunpa terveydenhoitaja pystyisi päättelemään myös vauvan olotilasta, että h-hetki olisi jo lähellä. Sydänjään listalta löysin kokoelman merkkejä, jotka natsaavat mutta kenties ne tärkeimmät puuttuu kokonaan, supistukset. Vielä viikko sitten harjoitussupistuksia oli useita kertoja päivässä ihan levossakin ja nyt, ei mitään. En tiedä kuinka oleellisia ne edes ovat mutta ainakin tuntui siltä, että homma edistyy. Nyt tuntuu siltä, että mahtaako edistyä sittenkään.
 

Vaikka sitä joten kuten selviytyykin arjen normaaleista kuvioista olisi silti mukava mm. istua, maata, kävellä, syödä normaalisti. Kenties jopa juosta koiran kanssa lenkillä? Huima haave. Ihan perusjuttua siis ja pisteenä i:n päälle olisi myös mukava pukeutua omiin normaaleihin vaatteisiin eikä näihin iänikuisiin miehen vanhoihin pyjaman housuihin. Puhumattakaan alusvaatteista. Uusia ”säkkejä” en enää osta vaikka x:t alushousuista alkavatkin jo loppua. Kovin pinnallisia haaveita ja sitä myöten ristiriitaisia tunteita herättäviä. Muistan kirkkaana sen ajan ja ajatukset kun olin valmis antamaan vaikka oikean käteni elävästä lapsesta ja osa minusta ajattelee yhä niin. Enkö todellakaan jaksa muka enää odottaa hetken vertaa, laitttaa omat tunteet hetkeksi sivuun ja ajatella vauvan parasta. Antaa aikaa itselle ja lapselle. Kaikkien näiden vuosien jälkeen sitä kuvittelisi ettei muutama viikko enää paljon paketissa paina mutta painaa se, ihan kirjaimellisesti. Ehkäpä ne vuodet tekeekin sen, kun niin kauan on jo odottanut ei malttaisi odottaa enää yhtään.
 

Kului sitä aikaa sitten päivä, viikko tai maksimissaan vielä kuukausi niin ensi kuussa hän on täällä. Tavalla tai toisella kuitenkin. Yritän tsempata itseäni ajattelemalla, että jos sitä aikaa on edessä vielä useita viiikkoja niin saanpahan olla raskaana koko rahan edestä. Vaan kunpa ei poika tässä(kään) asiassa tulisi äitiinsä, yliaikaisena käynnistetty vempula, joka vielä synnytyspöydällä vaihtoi asentoa päästä perätilaan aina kun kätilön silmä vältti. Astetta hankalampi tapaus jo silloin, ilmeisesti geeneihin ohjelmoitu ”miks aina on vähän vaikeeta”. ;)
 

Rv 37+6