Te rakkaat lukijani! Tuntuipa hyvältä lukea, että minua kaivataan. (Niistä viisauksista en nyt tiedä... :D)

Olen pitänyt bloggailu-taukoa kaikin puolin. Tuntui, että homma luisuu lapasesta ja internetin ihana maailma imee mukaansa mustaan aukkoon. Kaikki hyväkin kääntyy itseään vastaa kun sitä on liikaa... Bloggailu, jonka piti auttaa ja helpottaa oloa rupesikin ahdistamaan. Omat murheet  ja muiden... Liiaksi eläydyn ja heittäydyn tunteiden vietäväksi, herkistyn. Mieleen jää kuin vanha levysoitin toistamaan samaa raitaa, uudestaan ja uudestaan. Ja kaikki muu lakkaa olemasta.

Edellä mainittu johtunee kaiketi rajattomuudesta. En osaa kyllin hyvin pitää "oman tonttini aitoja kasassa". Olen tässä yrittänyt keskittyä itseeni, kuten eräs viisas ystäväni neuvoi.

Toisaalta en ole halunnut mitään sen kummempaa kirjoittaakaan, koska ei ole mitään uutta kirjoitettavaa. Yhä edelleen eletään lapsettomuuden pyhässä kolminaisuudessa: toivo, odotus, pettymys. Sitä samaa raitaa.... uudestaan, uudestaan. Päiväni murmelina.

Odottaen sitä päivää kun saan kertoa tänne niitä hyviä uutisia...