Huonosti nukutun yön jälkeen ponkaisin sägystä ylös ennen puolta yhdeksää (joka minulle vapaapäivänä on aivan käsittämättömän aikaisin) ja silmät sikkuralla suoraan vessaan testin kimppuun. Unessa tein vuoron perään plussia ja miinuksia, välillä oli kaikki testit lopussa. Kuin mikäkin addikti pengoin kaappeja ja vertailin tikkuihin piirtyneitä viivoja....Huhhuh. Joten oli saatava selvyys ja heti. Kärsivällisyys kun ei edelleenkään kuulu hyveisiini. Liuskatestiin piirtyi sama haalea viiva, ei ainakaan haalempi, ei kovin paljon tummempikaan... Voi luoja, että voi ihminen mennä sekaisin. Ihan kuin olisin tehnyt elämäni ensimmäistä raskaustestiä ja nuo viivojen vertailut (oikeesti aika naurettavaa).

No, koska epävarmuus jäyti yhä mieltä, käytiin miehen kanssa apteekista ostamassa Clear Blue-viikkotesti. Mies yritti takoa järkeä päähän sanomalla ettei samana päivänä kannata tehdä montaa testiä... vaan niin ne sulivat jäät minun hatussa kuin lumet pihalla! Tämä on niin harvinaista herkkua tehdä edes aavistuksen varmuudella plussa-testejä, että ilo on otettava irti kun aihetta ilmaantuu. Ja sitä sitten ilmaantui: gravid, raskaana, 2-3. (Testi on edelleen vessassa, käyn katsomassa sitä vartin välein...)

Minä en edelleenkään voi uskoa tätä. Kaikkien todennäköisyyksien vastakohtaa. Suurelta vitsiltä tässä vaikuttaa vielä kaiken muun lisäksi, että keksin alkaa käyttää tässä kierrossa loput luget mitä oli jäänyt ns. ylimääräisiä aiemmista kierroista. Hotopäänä palikkamatikkalaisena laskin, että ne riittävät hyvin kahdeksi viikoksi kaksi kertaa päivässä (kuten lääkäri määräsi). Vaan eivätpä riittäneet, koska olin laskenut väärin. Ja fiksuna (?) aloin käyttää niitä viimeisen viikon vain kerran päivässä. Ei tainnut mennä ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, enkä edes tiedä saako niitä käyttää noin mielivaltaisesti. Ja kuitenkin lopputulos on tämä. Täytyy huomenna soittaa klinikalle ja tehdä tunnustus omista lääkekokeiluistani. Onko ne oikeasti auttaneet ja toivottavasti eivät aiheuta mitään vahinkoa.

Kaiken onnen, ilon, epäuskon ja naurettavuuden lisäksi koen myös häpeää. Hävettää miten helposti tämä kävi. Yksi vaivainen ovulaatiotestin plussa, pari herkkää hetkeä peiton alla ja tässä sitä ollaan. Niin yksinkertaista, eikä silti ole. Totuushan on kuitenkin se, ettei mitään vikaa meistä ole löytynyt miksei se luomuihme voisi tapahtua. Mutta silti, miksi juuri minä. Kun niin moni siellä ruudun toisella puolella joutuu kohtaamaan asian toisen puolen. Sydäntäni raastaa edelleen lukea jokainen piinaava odottava hetki, jokainen negatiivinen testitulos. Siksi teidän lähettämänne kommentit tuntuvat niin arvokkailta. Että te kaikesta huolimatta viitsitte ja jaksatte. Kiitos.

Miten tästä eteenpäin, en tiedä. Se, että meille tästä syntyisi lapsi on aivan absurdi ajatus. Kaksi menetystä pitävät siitä huolen. Kuitenkin miehen sanoin: oishan se kiva jos viimein sieltä tulisi jotain elävää ulos. Ei kahta ilman kolmatta vai kolmas kerta toden sanoo?

Loppuun on ihan pakko laittaa lainaus Mansikkamaidon blogista. Tämä kolahti jo silloin ja kolahtaa nytkin:" Plussa ei ole vielä mitään. Sen jälkeen mitataan sisu, piina ja kestävyys."

Kunpa minä kestäisin. Kunpa tämä kestäisi. Loppuun asti.