Miten näihin lääkärikäynteihin ei koskaan tunnu tottuvan. Aina olo, kuin oltaisiin viemässä saunan taa... Paniikkia, pelkoja, pää turtana.

Kaikkia tuloksia emme vieläkään saaneet. Kromosomitutkimukset eivät olleet valmiit, niistä tulokset saadaan (= pitäisi saada) heinäkuun lopussa. Tukostaipumusta ei ilmennyt eli siinäpä ne tulokset sitten olivatkin. Ultrassa kaikki ok. Siitä iso huokauksen helpotus. Tämä oli ensimmäinen kerta ikinä kun lääkehoito on tehonnut kerrasta. Piste ja papukaijamerkki.

Lääkärikin oli ihan mukava. Raukka yritti vaikka vähän huonolla menestyksellä mutta sentään yritti, sitä ei moni tee. Kuulin samat tarinat miten niitä keskenmenoja tapahtuu niin kovin paljon. Miten useimmat raskaudet päättyvät keskenmenoon ja vain hyvin harvat lapsen syntymään. Tuo olisin voinut keittiötilastoilla kyseenalaistaa... Ei se siltä ainakaan tunnu. Paras / huonoin yritys oli lääkärin neuvo: "Yrittäkää olla ajattelematta raskaaksi tuloa, niin sitten se onnistuu." Nauroin päin naamaa.... Voi ristus. Totesin hälle vain, että onneksi meillä on näitä muitakin murheita ihan riittämiin. Miehen sairaus pitää edelleen napakassa otteessa niin on valinnan varaa mistä stressata. Ei tainnut täti tajuta mustaahuumoria. Jotain muutakin päpinää sain kuulla siitä miten ihmeellinen luonto on, miten luonto korjaa vialliset yksilöt pois, miten vähän lääketiede tietää raskaudesta jne. jne. Sataan kertaan kuultua juttua...

Lopuksi vielä: "Onko jotain kysyttävää mihin minä lääkärinä osaisin vastata?" Meinasin kysyä paljonko kello on mutten viitsinyt.