Ahdistaa. Ihan helvetisti. Ihan koko ajan. Huomenna varhaisultra aamulla 8.30.

Aluksi se tuntui suunnattomalta helpotukselta, pääsen sairaalaan ultraan (poliklinikkamaksulla), pääsen heti alkuraskaudesta, pääsen... Nyt se tuntuu siltä kun joutuisin. Vaikka yritän psyykata itseäni, meditoin, mietiskelen, kuuntelen rentoutumisäänitteitä, teen uskovarmistuksia vanhat muistot palaavat mieleen. Hetkeksi nuo kaikki metodit auttavat, portit aukenevat ja näen luottaen tulevaisuuteen. Siinä tulevaisuudessa kaikki käy hyvin, vatsa kasvaa, vauva kehittyy, minä synnytän hänet, saan hänet syliini. Me saamme, minä ja mieheni. Vihdoinkin. Mutta yön pimeimpänä hetkenä kun herään hikisenä, tuskaisena, ahdistuneena en usko enää mihinkään. Jään jälleen kerran oman itseni vangiksi, ajatukset pakenevat kauhukuviin, muistoihin ja tulevaisuus kaikkoaa jättäen jäljellä vain synkimmät mietteet. Ja ne tuhannet kysymykset alkaen miksi... Miksi tämä raskaus onnistuisi kun eivät ne aiemmatkaan... Miksi minulle on langennut jo kolme keskenmenoa... Miksi tämän pitää olla näin vaikeaa... Miksi?

Näillä viikoilla viime kerralla elämä kaikkosi pienestä. Se ajatus on läsnä vahvasti. Jos joskus pelkäsin keskenmenoa, pelkään sitä tällä hetkellä kolme kertaa enemmän. Jokainen menetys herää eloon jokaisessa raskaudessa. Elän uudestaan vanhoja tunteita enkä pysty keskittymään tähän hetkeen. Vaikka tämä hetki: on erilainen kuin mikään koskaan aiemmin, se mitä tapahtui ennen ei tarkoita sitä, että se tapahtuu uudelleen, miksei tämä voisi onnistua, jokainen tsäänssi on kuitenkin mahdollisuus....

En tiedä johtuuko jatkuva paha olo ahdistuksesta, raskauspahoinvoinnista, edelleen jatkuvasta räkätaudista vai kaikista niistä yhdessä. Summana on kuitenkin no, ei niin kovin kaksinen olotila. Koen syyllisyyttä siitä, että valitan, olenhan sentään raskaana. Eikö mitään kiitollisuutta... On, on sitäkin. Siellä pohjalla. Yritän lohduttaa itseäni, että tuskin kukaan muukaan minun nahoissani kokisi kaikkea tätä jotenkin "paremmin", kypsemmin. Yritän olla itselleni armollinen, hyväksyä itsessäni kaikki nämä tunteet ja oikeuden kokea ne.

Nukkumaan käydessä ajattelen:

Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen kehun;
Sinä pieni, urhea nainen, minä luotan sinuun.

-Eeva Kilpi-
 

Vapiseva haavanlehti 6+1