Siitä on aikaa tänään tasan kuukausi ja kaksi päivää.

Minkälainen olo nyt? Samanlainen kuin silloin, pahempi, parempi. Samanlainen siksi, että 4. keskenmeno (voiko sitä siksi kutsua kun kyseessä oli tuulimuna...Minusta voi. Raskaushan siinä meni kesken kuitenkin) on osa minua, silloin ja nyt. Aina. Sitä ei poista enää mikään ja se tekee olon myös pahemmaksi. Neljä. 4. Ihan sama miten sen kirjoittaa se ei siitä miksikään muutu. Suru on jotain käsittämättömän suurta. Suren menetettyjä pieniä ihmisen alkuja, itseäni, miestä. Meitä. Näin eilen parkkipaikalla miehen, isän, hakemassa lapsensa päivähoidosta. Nostamassa pienen poikansa auton takapenkille… Enkä voinut katsoa enempää kyynelten läpi. Minä näin siinä isässä mieheni, kaiken sen mitä en ole pystynyt miehelleni antamaan, kaiken sen mitä mies ei ole saanut kokea, kaiken sen mitä hän ei ehkä koskaan saakaan kokea. 
 
Surun alla on myös vihaa. Kahden keskenmenon jälkeen sitä vielä pystyi uskomaa tulevaan, kolmen jälkeenkin kun oikein yritti. Nyt ei, ei vaikka kuinka yrittää ja siksi en enää yritäkään. Toisin sanoen nyt on mitta täynnä kaikkea tätä p*kaa, joka liittyy koko lapsiasiaan. Yrittämistä, toivoa, uskoa, testejä, lääkkeitä, lääkäreitä, tutkimuksia, raskauksia, keskenmenoja. En edes kestä ajatella mitää noihin liittyvää, siksi en ole blogimaailmassa paljoa pyörinyt. En ole edes pystynyt lukemaan omaani. Harkitsin jo keskenmeno-kategorioiden poistamista listalta, hyvä kun nytkään pysytyn katsomaan niitä. Niin paljon tämä kaikki ottaa päähän. Toisaalta ei se muuta mitään eikä poista km:ja vaikka en näkisikään niitä kirjoitettuna.  Ehkä joskus pääsen sopuun elämän kanssa kaiken tapahtuneen osalta. Nyt ollaan vielä valovuosien päässä siitä.
 
Jokin on silti paremminkin. Pienen askeleen olen osannut ottaa lähemmäs miestäni, pystyn hänelle pukemaan sanoiksi tunteet ja jakamaan ne vaikka tänne kirjoittelu onkin ollut jäissä. Ja mikä hienointa, mies on tullut askeleissa vastaan. Yhdessä kiroamme ympärillä olevia mahoja ja haistatellaan maailmalle. Oudot on parilla harrastukset mutta outo on parikin :)
 
Lapsiasia on nyt myös jäädytetty. Nyt ollaan tauolla kaikesta siihen liittyvästä määräämättömäksi ajaksi. En tiedä sulaako tuo jää ja koska, eikä edes kiinnosta. Elämä täyttyy tällä hetkellä kovaa vauhtia kaikesta muusta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö jokainen vastaantulija mahansa kanssa, jokainen kirkuva lööppiuutinen jonkun ketä-kiinnostaa-julkun raskausuutisista, jokainen fiktiivinenkin mainos, kuva, teksti, tv-sarja, elokuva johon liittyy lapsen saaminen tuntuisi kuin puukon iskulta. Vaikka kuinka yritän kääntää pään pois, katseen jonnekin muualle en pysty kokonaan ummistamaan silmiäni todellisuudelta. Siltä, että muu maailma menee menojaan, ihmiset saavat lapsia silloin kuin he niitä haluavat ilman sen kummempaa säätämistä. Siltä, että elämä ei ole reilu.