Hetken jo kuvittelin kulkevani sillä kuuluisalla kultaisella keskitiellä tämän lapsettomuuden suhteen, kunnes tajusin ettei se tie olekaan kultainen, eikä keskellä. Se on rujo ja ruma, kivinen sivupolku sen suuren valtatien reunassa, jota pitkin suurin osa ihmisistä kulkee työntäen lastenvaunuja... Ehkä se oli unta, en tiedä mikä sai minut edes kuvittelemaan, että olisin jotenkin sinut tämän asian kanssa. Ehkä ummistin silmäni ja luulin, että maailma olisi muuttunut kun ne avaan. Ei ollut, ei maailma, en minä.

Enää noiden keskenmenojen lista vieressä ei tee niin pahaa etteikö niitä voisi katsoa. En silti katso niitä mielelläni, en muistele ja muistan silti. Mikään ei tällä hetkellä motivoi yrittämään uudestaan. Päässä soi kaava: tulen raskaaksi, olen raskaana, saan keskenmenon. Tulen raskaaksi, olen raskaana, saan keskenmenon jne. Tämä on toistunut nyt neljä kertaa. Miksi ihmeessä se viides olisi erilainen? Kaavan erilainen lopputulos on enää niin pieni häivähdys mielessä, etten edes erota sitä. Laskeskelen päässäni, että no jos nyt kuitenkin ottaisi oikein asiakseen niin koko setin (sisältäen kaikki edellä mainitut vaiheet) ehtisi hoitaa alta pois vielä ennen kevättä. Keväällä suunitelmissa odottaa ulkomaanmatka ja sitä en halua keskarilla pilata. Enkä halua pilata myöskään kesää, enkä lomaa enkä... oikeastaan yhtään mitään. Onko tällä asenteella mitään ideaa lähteä ylipäänsä edes yrittämään uudestaan? Tiedän jo valmiiksi mitä siitä tulee, mahdollisesta viidennestä raskaudesta. Keskenmenon odotusta. Sitä, ei mitään muuta. Koska  SE tulee, kuinka monta minuuttia, tuntia, päivää, viikkoa menee ennen kuin SE koittaa. Viime raskaudessa varhaisultraan mennessä en kuitenkaan varautunut jämään samantein sairaalaan osastolle. Arvatkaa vaan pakkaanko laukun mukaan ensi kerralla? Jep.

Työelämässä on käsillä isoja organisaatio muutoksia vuoden alussa. Jengi vaihtaa paikkaa ja minulle pedataan työtä, josta olen kieltäytynyt jo kahdesti.  Viihdyn nykyisessä toimessa erinomaisesti eikä minulla ole mitään mielenkiintoa ottaa pestiä vastaan, joka ei kiinnosta eikä missään muodossa edes vastaa koulutustani. Näemmä vain sanani ei mene perille. Lievästi sanottunua ahdistaa... Josta päästäänkin ikuiseen aiheeseen: tätäkään ongelmaa ei olisi jos meillä olisi lapsi. Nyt jos koskaan tahtoisin enemmän kuin mitään muuta vetää pakasta äitiyslomakortin. Mutta ei, ei meillä. Meidän kortit kyllä tiedetään. Kuitenkin, JOS kaikki olisi mennyt toisin, ylihuomenna olisin voinut synnyttää meille kolmmannesta raskaudesta lapsen. JOS.... Ajatus tuntuu aika absurdilta, joko siitä on 9 kuukautta aikaa. Pistää silti miettimään...