Tänne olisi ollut hyvä sauma purkaa tuntoja, kertoa miltä tuntuu olla raskaana usean keskenmenon jälkeen mutta en ole pystynyt. Ahdistuksen määrä on jotain niin valtavaa, että hyvä kun pystyn hengittämään.

Eilen illalla käyty keskustelu miehen kanssa:
 
minä: "Mitäs jos siellä on kuitenkin jotain elossa eikä tämä helvetti päätykään huomenna."
mies: "Niin... Joku alamittanen sintin rääpäle josta ei kumminkaan mitään tule."
minä: "Niin just ja sitten sitä sintin rääpälettä kytätään ja odotetaan, että miten sille käy. Ja sen aikaa me roikutaan taas löysässä hirressä ja odotetaan koska naru kiristyy."

Mielummin tuulimuna kuin sydän joka ei jaksa.

Tässä toive huomiselle.

rv 7