Neuvolassa jälleen kerran kaikki oli hyvin. Naparaja on jo ylitetty ja voi kuinka hyvältä se tuntuu kun mitat jälleen kerran natsaavat täsmälleen keskiarvolle. Napakymppi suoritus sintiltä :) Aivan kuin käyriin olisi uskomista ja keskiarvoihin luottamista, eivät ne ole tae mistään mutta minua se rauhoittaa olla juuri siinä kultaisella keskitiellä.

Tällä kertaa sain myös terveydenhoitajalta todistuksen raskaudesta kun virallinen rajapyykki 154 päivää ja rv 22 on saavutettu. Nyt on mustaa valkoisella kelaa ja työnantajaa varten. Hetken tunsin olevani kuin koulun kevätjuhlissa, jossa opettaja ojentaa peruskoulun päästötodistuksen. Vuosien kovan työn, tuskan ja hien jälkeen on saavuttanut jotain minkä muutkin huomioivat. Ja yhtä pitkä matka tässä on kuljettu kuin ala-asteen oppilas, likimain kuusi vuotta. Eri asia on sitten ovatko nämä viimeiset kuusi vuotta opettaneet yhtä paljon kuin peruskoulu. Yhä löydän itsestäni sen pienen mustan rusinan kokoisen sielun, joka marketin kassajonossa manaa alimpaan helvettiin edessä olevat pallomahat. Yhä edelleen maistan suussa kateuden kitkerän ja karvaan maun ajatellessani miten kaikilla muilla lapsen saaminen käy sormia napsauttamalla. Yhä edelleen tunnen suurta vihaa elämän epäreiluuden edessä. Yhä edelleen hämmennyn kun raskaus ei näinkään pitkälle edetessään ollutkaan kuin Midaksen kosketus. Kaikki ei muuttunutkaan kullaksi, positiivisiksi tunteiksi, kauniiksi ajatuksiksi. Varjo seuraa kulkijaa yhä vaikka aurinko paistaa kirkkaampana kuin koskaan.

Illalla nukkumaan mennessä mies tulee viereen, laittaa käden vatsalle ja tuntee pojan potkut. Pieni hetki meidän perheen kesken. Pieni hetki kahdestaan miehen kanssa. Ja hetken tie on kevyt kaksin kulkea... (Tehosekoitin)

Rv 22+1