Bittiavaruus taisi kuulla marinani ja suostui julkaisemaan kuulumiset.

 Ei se huominen tuonut silloin mitään uutta mutta jospa taas huominen....  

Eilen neuvolassa sitä samaa paitsi, että nyt poika on painanut päänsä tukevasti lähtötelineeseen eli kiinnittynyt. Sekään ei valitettavasti vielä kerro koko totuutta tulevista päivistä ja niiden käänteistä. Muita sekalaisia oireita on edelleen vaihtelevasti, puukon iskuilta tuntuvat viillot alakerrassa kuulemma enteilevät hyvää. Kohdunkaula lyhenee ja alkaa pehmetä. Sääli vain, että nekin loppuivat viikonloppuna kuin seinään mutta alkoivat tänään uudestaan. Jes! Nivusissa sen sijaan tuntuu päivä päivältä enemmän. Voin vaikka vannoa, että tunnen aivan selvästi miten pienet hartiat painavat molemmilla puolilla ja aiheuttaa koomisen kävelytyylini. Koko ajan on myös lirahtamaisillaan lahkeeseen ja nyt ymmärrän ettei ne viimeisillään vaappuvat pallomahat siellä marketin makkarahyllyjen välissä yritä hakea tuskaisella ilmeellään marttyyrimaista sympatiaa vaan oikeasti kulkevat pissat housussa. Eikä ne harjoitussupistukset ole oleellisia, kaikkea voi tapahtua ilman niitäkin. Armoton väsymys painaa edelleen kuten se on tehnyt koko raskausajan ja nyt viime päivinä on ollut myös armoton nälkä. Ollaanko tässä palaamassa alkuraskauden oireisiin? Ympyrä ikäänkuin sulkeutuu ennen loppua. No mene ja tiedä, ainakin ruoka menee paremmin alas kun poika on laskeutunut mahalaukun tieltä.

Vauhtia tuleviin tapahtumiin hain eilen myös vyöhyketerapiasta, saas nähdä oliko yhdestä kerrasta apua. Mukavan rentouttavaa joka tapauksessa oli ja viikonloppuna uudestaan jos vielä yhdessä paketissa ollaan, kuten pahoin pelkään. Kovin epäileväinen olin koko käsittelyn suhteen mutta hurjinta oli kun kätilö paineli vasemman kantapään sivua, joka aktivoi kohtua niin jo rupesi harjoitussupistelemaan ja poika kääntyilemään. Mieletöntä kolmannen asteen yhteyttä!

Vaikka maha ja mieli ovatkin pinkeenä odotuksesta tai lähinnä sen päättymisestä, on tässä lopussa puolensakin. Niin mielettömältä tuntuu kokea vauvan liikkuvan kun liikkeet eivät ole enää epämääräisiä muksautuksia ja tutinoita. Aivan selvästi voin tuntea kämmentäni vasten jalan liikkuvan ihon läpi, pehmeästi ja sulavasti kuin laakeroidun kuulan. Tunnen miten päin poika on, missä on selkä, missä on peppu. Tunnen pientä näpelöintiä ja kutittelua vatsan alaosassa, pienet kädet ne siellä touhuavat. Uskon nyt viimeinkin, että ihminen sieltä on tulossa. Vatsa on saanut viime päivinä myös valtaisat mittasuhteet. Tuntuu, että se paisuu paisumistaan suorastaan silmissä. Painoa oli tullut itselle lisää neljässä päivässä 1,5kg mutta minähän en ole lihonut. Opusten mukaan loppuvaiheessa vauva kerää itseenä pulleutta joten osa noista kiloista menee pojan piikkiin :) Kunhan herra keräisi rasvavarastoa maltillisesti, edelleen ajattelen lääkärin painoarvion pitävän paikkansa ja toivon sieltä olevan tulossa reilut kolme kiloa kultaa. Samoin tässä loppuvaiheessa todella kokee olevansa raskaana ja oikeasti kantavansa sisällään lasta. Muutamien ystävien jälkikasvu on pyrähtänyt maailmaan siinä rv 30 tietämissä ja he valittelevat miten se loppuaika jäi saavuttamatta ja jotain arvokasta kokematta. Ensin ajattelin, että hullut. Kuka nyt tällaista lastia haluaisi kantaa tappiin asti mutta nyt tuntuu siltä, että todellakin tässä lopussa piilee kuitenkin sitä jotakin.

Rv 38+6